Nimettömien alkoholistien (AA) toimintaan osallistuminen auttaa jäseniään pysymään raittiina, mutta kaksi tapaa näyttää olevan tärkeimpiä: viettää enemmän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat raittiuspyrkimyksiä, ja kasvattaa luottamusta kykyynsä ylläpitää raittiutta sosiaalisissa tilanteissa. Addiction-lehdessä ilmestyvässä ja verkossa julkaistussa artikkelissa tutkijat raportoivat ensimmäisestä tutkimuksesta, jossa tarkastellaan AA:han osallistumiseen liittyvien käyttäytymismuutosten suhteellista merkitystä toipumisen onnistumiselle.

”AA on Yhdysvalloissa yleisimmin haettu avunlähde alkoholiriippuvuuteen ja alkoholiin liittyviin ongelmiin, ja sen on osoitettu auttavan ihmisiä saavuttamaan ja säilyttämään pitkäaikaisen toipumisensa”, sanoo tutkimusta johtanut John F. Kelly, joka on Harvardin Harvardin osakkuusyliopistoon kuuluvan riippuvuuslääketieteellisen keskuksen (Center for Addiction Medicine) apulaisjohtaja (Associate Director) Massachusettsin yleissairaalassa (MGH). ”Tämä tutkimus on ensimmäinen, jossa tutkitaan tarkalleen, miten AA auttaa yksilöitä toipumaan tarkastelemalla useiden mekanismien itsenäisiä vaikutuksia samanaikaisesti.”

Kelly on Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian laitoksen apulaisprofessori.

Tämän raportin laatijat huomauttavat, että vuonna 1990 Lääketieteen instituutti (Institute of Medicine) kehotti tutkimaan tarkalleen, miten AA:n jäseniä autetaan. Vaikka myöhemmät tutkimukset ovat dokumentoineet AA:han osallistumisen lyhyen ja pitkän aikavälin hyödyt, vasta äskettäin tutkijat ovat tutkineet, miten nämä hyödyt saavutetaan. Monien AA:han osallistumiseen liittyvien tekijöiden on todettu edistävän toipumista, mukaan lukien muutokset sosiaalisissa verkostoissa, motivaation ylläpitäminen, luottamus kykyyn selviytyä toipumisen vaatimuksista, masennusoireiden väheneminen ja hengellisyyden lisääntyminen – mutta missään tutkimuksessa ei ole vielä pystytty määrittelemään näiden mekanismien suhteellista merkitystä.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi nykyisessä tutkimuksessa analysoitiin tietoja, jotka saatiin yli 1700:lta tutkimukseen osallistuneelta henkilöltä, jotka oli otettu yhdeksään yhdysvaltalaiseen tutkimuskeskukseen liittovaltion rahoittamaan tutkimukseen nimeltä Project MATCH (MATCH-hanke), jossa oli vertailtu kolmea alkoholin hoidon lähestymistapaa. Lähes 1 000 osallistujaa rekrytoitiin tutkimukseen suoraan yhteisöstä, ja 775 osallistujaa oli ollut aiemmin laitoshoidossa, mikä viittaa suurempaan alkoholiriippuvuuteen. Project MATCH -hankkeessa testattujen hoitomenetelmien – kognitiivisen käyttäytymisterapian, motivaatiota lisäävän terapian ja 12 askeleen terapian – ohella osallistujat saivat vapaasti osallistua AA:n kokouksiin.

Seurantatapaamisissa kolmen, yhdeksän ja 15 kuukauden kuluttua Project MATCH -hankkeen hoitojen päättymisestä osallistujat saivat useita arviointeja. Sen lisäksi, että he raportoivat alkoholinkäytöstään – joka perustui sekä viimeaikaisen juomisen tiheyteen että voimakkuuteen – osallistumisestaan AA:n kokouksiin sekä hengellisistä ja uskonnollisista käytännöistään, he täyttivät myös erikoisarviointeja, jotka koskivat heidän luottamustaan kykyynsä pysyä pidättyväisenä sosiaalisissa tilanteissa ja kokiessaan epämiellyttäviä tunteita, masennusoireiden tasoa ja sitä, tukivatko vai lannistivatko läheiset sosiaaliset siteet heidän ponnistelujaan pysyä pitempäänkin pidättyväisinä.”

Kokonaisuutena saadut tulokset viittasivat siihen, että AA:n toimintaan osallistumisen lisääntyminen tutkimusjakson kolmena ensimmäisenä kuukautena oli riippumattomissa yhteyksissuhteessa menestyksekkääseen toipumiseen seuraavana vuotena. AA:n osallistumiseen liittyvistä käyttäytymismuutoksista vahvimmin toipumisen onnistumiseen liittyivät muutokset sosiaalisissa verkostoissa – enemmän kontakteja ihmisiin, jotka tukivat pidättäytymistä, ja vähemmän niihin, jotka rohkaisivat juomiseen – ja suurempi luottamus kykyyn säilyttää raittius sosiaalisissa tilanteissa. Vähentyneellä masennuksella ja lisääntyneellä hengellisyydellä tai uskonnollisilla käytännöillä oli myös merkittävä itsenäinen rooli niiden osallistujien toipumisessa, jotka olivat saaneet laitoshoitoa ja jotka olivat todennäköisesti olleet vakavammin riippuvaisia alkoholista.

”Tuloksemme valaisevat sitä, miten AA auttaa ihmisiä toipumaan riippuvuudesta ajan myötä”, Kelly sanoo. ”Tulokset viittaavat siihen, että sosiaaliset kontekstitekijät ovat avainasemassa; ihmiset, jotka ovat tekemisissä toipumisen aloittamista yrittävien henkilöiden kanssa, voivat olla ratkaisevassa asemassa heidän onnistumisensa todennäköisyyden kannalta. AA näyttää kykenevän helpottamaan ja tukemaan näitä sosiaalisia muutoksia. Jatkokysymyksiä, joita meidän on tutkittava, ovat, hyötyvätkö tietyt ihmisryhmät – naiset tai miehet, nuoret tai vanhat ihmiset, henkilöt, joilla on tai ei ole psykiatrisia häiriöitä – AA:sta samalla tai eri tavalla.”

Addiction-raportin kirjoittajiin kuuluvat lisäksi Bettina Hoeppner, MGH:n addiktiolääketieteen keskus; Robert Stout, Decision Sciences Institute/PIRE, Pawtucket, R.I., ja Maria Pagano, Case Western Reserve University School of Medicine.

Tutkimusta tuettiin National Institute on Alcohol Abuse and Alcoholism ja National Institute on Drug Abuse apurahoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.